28. maaliskuuta 2013

Influenssa

Meidän lapsi on ollut aika terve pienen ikänsä. Kolmen kuukauden välein on tullut nuhaflunssa. Siis oikeasti aika tarkalleen 3 kk välein, pari kertaa heittänyt parilla viikolla. Nyt 1 v 6 kk iässä lapsi oli neljä päivää kovassa kuumeessa flunssan lisäksi. Kolmantena päivänä veimme hänet Jorviin lasten päiväystykseen, kun kuume ei laskenut lainkaan Panadol-liuoksella. Lapsen ensimmäinen kerta lääkärissä, jos neuvolalääkäreitä ei lasketa. Valkosolut olivat normiarvoissa, CRP48. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei tauti johdu bakteerista vaan on viirusperäinen ja määräsi vain normaalia kotihoitoa ja antoi buranaa liuoksena, joka sitten vihdoin laski kuumeen. Hyvä, ettei turhaan ja automaattisesti määrätä antibioottia. Jorvissa oli aivan ihana nuorehko naislääkäri. Lapsi oli kiltisti ja iloisti saamastaan prinsessatarrasta sekä eläinlaastarista.

Kävin apteekissa aiemmin päivällä kysymässä farmaseutilta lapselle kuume-/flunssalääkettä, mutta hän vain kertoi vaihtoehdot. Turvauduin vanhaan samaan Panadoliin. Burana sitten Jorvissa tehosi ja vasta sitten tajusin, että eipä itsellänikään tuo Panadol eli parasetamoli koskaan auta vaan tarvitsen Buranaa eli ibubrofeiinia. Farmaseutti ei myöskään kertonut, että näitä lääkkeitä voi lapsellakin käyttää rinnakkain eli antaa vuoron perään molempia lääkkeitä 4 tunnin välein. Kun ei kauheasti sairastele, niin en tiedä enkä osaa kysyä mitään tuosta lääkerumbasta...

Kuumeisimpana päivänä lapsi oli koko päivänä vain alle 2 tuntia hereillä. Hän joi onneksi vettä ja mehua, mutta söi hyvin huonosti. Hän nukkui vähän väliä, lattialla, matolla, tyynyn päällä, missä milloinkin.

Nyt elämä alkaa taas voittaa... :) Kyllä ajattelen suurella kunnioituksella niitä vanhempia kohtaan, joilla sairastellaan koko ajan tai joilla on synnynnäisiä sairauksia. Pari röhisten nukuttua yötä tekee vanhemmatkin väsyneiksi, nukumme eri huoneissa ja päivät menee itselläkin päiväuniin. Saati sitten sitä huolen määrä. Meidän perhe saa olla suuresti kiitollinen terveydestä!

Nuken nänäkin täytyy niistää välillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!