21. toukokuuta 2013

Paritalo ja kissat

Voi ahdistus! Paritalomme naapuri on nyt kaksi kertaa kevään aikana hermostunut kissoistamme. Ensimmäisellä kerralla ihan vain ajatukseen kissoista, toisella kertaa kissan vierailusta heidän terassillaan. Tarkoituksella en kissoja alkuun ulos päästänyt, vaan livahtivat vahingossa.

Kissat ovat olleet 4 vuotta sisäkissoja, mutta viimeiset pari vuotta ovat saaneet kesällä olla vapaana mökillä. Mutta ne ovat niin sisäkissoja, että tulevat tarpeilleen sisälle ja lähtevät uudestaan ulos. Kissat ovat leikattuja, joten niiden pissa ei juuri haise.


Naapuri tuhahti viikolla pahansävyisesti kissan vierailusta ja ehdotti kissamyrkyn ostoa. Löysin Käpälämäen kissakarkotetta, jota olen parina päivänä laittanut rajallemme. Kissat ovat karttaneet aluetta, mutta ovat välillä edelleen kiertäen käyneet naapurin terassilla. Olen nyt rajoittanut kissojen ulkoilua, pääsevät ulos vain naapureiden ollessa töissä, jotta vältymme erimielisyyksiltä. Tänään naapuri jutteli innoissaan, että meiltä tulee ihana valkosipulin tuoksu. Vastasin että ei, mutta hetken mietittyäni tajusin hajun tulevan kissakarkotteesta. Olipa miehen kanssa naurussa pitelemistä. Täytyy kertoa naapurille tuoksun syy, kun seuraavan kerran näemme.

Ymmärrän kyllä naapuria. Kun ei ole kotieläimiä, miksi haluaisi, että naapurin eläimet vierailevat omalla pihalla. En minäkään haluaisi naapureiden koiria joka päivä pihalleni... Toisaalta kissoista on ollut hyötyäkin. Kissat ovat metsästäneet hiiriä ja päästäisiä meitä ja naapureita kiusaamasta. Vaikea tilanne silti. Ovia ei uskalla pitää auki helteillä ja vieraille saa aina sanoa, että ole varovainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!