Miten ihmeessä ihan hassutkin asiat periytyy lapselle? Muistan lapsuuden partioleireiltä, kuinka kaikki muut menivät kiltisti makuupussiin ja alkoivat nukkua. Minun teki mieli kääntyillä ja vääntyillä sata kertaa, mutta aina en kehdannut, koska pussi rapisi niin kovasti. Nyt meidän tyttö kääntyilee ja vääntyilee sata kertaa ennen kuin nukahtaa. Tosin eilen vihdoin otimme ison askeleen eteenpäin ja jätimme lapsen nukahtamaan itsekseen. Aiemmin nukutus nyt kesäaikaan on kestänyt 30-60 min ja tytön on pitänyt saada pitää koko ajan kädestä kiinni. Kahden illan jälkeen, meillä nukahdetaan noin 10 minuutissa, huutoa kesti vain pari minuuttia. Olimme illalla tytön kanssa sylikkäin enemmän. Mies on tätä nukutusta toivonut jo puoli vuotta, mutta minä olin valmis vasta nyt vähän pakon edessä, kun en vain jaksanut notkua sängyn reunalla.
Tämä lähti nyt vähän sivuraiteille... Toinen hassu periytynyt asia liittyy ruokailuun. Muistan lapsuudesta, että oli ihanaa kesken ruokailun mennä keittiön lattialle makaamaan jalat ylöspäin nojaten jääkaappiin. Ihan kirjaimellisesti tämä ei ole periytynyt, mutta tyttö lähtee 2-3 kertaa pöydästä pois, käy makoilemassa keittiön matolla ja tulee takaisin syömään. Kylässä tämä on vähän noloa, vaikka silloin yleensä makoilu vaihtuu leikkimiseen. Huomautuksena, etten ole kertaakaan aikuisiällä makoillut lattialla ruokailun aikana. Miten siis tällainenkin on voinut periytyä? Saa nähdä kitkeytyykö tämä pois päiväkodissa reilun kuukauden kuluttua! Kyllä, kuukausi. Apua!
Levottomat sielut, äiti ja tytär...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!