31. lokakuuta 2013

Raskauden sokerirasotuskoe

Kuvittelin yön ennen sokerirasituskoetta olevan pahempi, koska edellisenä iltana oli pari tuntia jumppaa ja söin tosi kevyen iltapalan jumpan jälkeen. Yöllä heräsin kerran ja kesti kyllä aika kauan saada unen päästä kiinni nälän takia...

Jorvin labra aukeaa klo 7, joten menin jonottamaan hyvissä ajoin, jo ennen 7.30. Puolen tunnin jono, 7 ennen minua. Yksi tuli minun jälkeeni seuraavaan puolen tunnin aikana. Olisi siis kannattanut tulla vasta kahdeksalta, silloin ruuhka hellitti...

Puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsin labraan. Neuvolassa oli unohdettu sanoa, että tähän labraan pitää varata aika etukäteen. Onneksi suostuivat ottamaan minut, koska olin tietysti varannut aamupäivän tähän ja järjestellyt lapsen hoidon yms. valmistautunut. 

2,5dl 25-prosenttista vadelmanmakuista sokeriliuosta kahden minuutin aikana ei ollu niin paha kuin muilta olin muilta ymmärtänyt, mutta ei se hyväkään ollut. Olen muutenkin niin sairaan huono juomaan. Sitten alkoi odottelu ja aika ällö olo... Puolen tunnin jälkeen meinasi tulla ylös. Mutta nälän tunne lähti hyvin!

Tein töitä. Kello kahdeksan aikaan tuli taas ruuhkaa joka helpotti ennen yhdeksää. 

Tasan tunnin ja kahden kuluttua otettiin uudet verikokeet. Muuten vaan istuskelin. Onneksi ei ole istumatyö! Takapuoli oli jo tunnin jälkeen niin turta, että voi taivas. Toisaalta, pitäähän tämä 9 kg jossain jo tuntuakin! Tällä viikolla olen onneksi saanut useammalta kehuja, että hehkun raskaudesta!

Töihin lähtiessä kävelin lapseni päiväkodin ohi. Siellä hän leikki hiekkaleikkejä muiden kanssa iloisena. Oli aivan pakko pysähtyä hetkeksi ihastelmaan näkyä. Ehkä joku ajatteli minun tuijottavan ihan jostain muusta syystä lapsia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!