11. tammikuuta 2014

Angry birds -puistossa

Kurailmat alkoi jo jokin aika sitten tylsistyttää. +5 asteen vesikelit ovat toki jonkin aikaa ihan mukavia, mutta miltei puoli vuotta on jo vähän liikaa. Välillä joutuu ihan tosissaan houkutella lapsen ulos. Ja päivittäin saa imuroida vähintään eteisen hiekkadyyneistä. 

Lunta piti tulla eilen, mutta se jäi vain haaveeksi ja rättirännäksi. Käväisimme siis vaihteen vuoksi Angry birds -puistossa Oittaalla Bodom järven rannalla. Ilma oli melkoisen viileä ja tuulinen, joten saimme olla ihan rauhassa. Leikkipaikat on muuten äärimmäisen hyviä paikkoja pitää omasta kunnostakin huolta: esimerkiksi lapsen laskiessa liukumäkeä tein askelluksia rappusilla, keinuesa askelkyykkyjä hämähäkkikeinun ympäri välillä vauhtia työntäen ja penkillä etu- ja takanojapunnerruksia. Lapsen ulkoiluaika on nyt raskaanaollessa ollut minun urheiluhetkeni. Normaalitilassa kaipaan huomattavasti rasittavampaa liikuntaa, mutta nyt tämä järjestely käy mainiosti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!