4. maaliskuuta 2014

Yhden henkilön vähennystarve

Tämä tulee nyt aika karrikoidusti. Meidän perheessä alkoi tänään yt-neuvottelut. Vähentämistarve enintään yksi henkilö.

Aamulla etsin kiireessä lapsen kerhotossukassia. Lopulta löysin sen hassusta paikasta mieheni jäljiltä viime viikosta. Kun kaivoin tossukassia jumpassa, sieltä löytyivät vain omat tossuni. Miehellä ei ollut  mitään käsitystä, missä tossut hänen jäljiltään ovat. Kuulemma ne eivät edes ole hänen jäljiltään.

Kotiin tullessa niitä etsitään uudelleen. Lopulta ne löytyvät ja mies sanoo, että "sanoinhan, että ne ovat jossain kassissa", vaikka todellisuudessa hänellä ei ollut mitään käsitystä missään vaiheessa, missä tossut ovat.

Päivän mittaan etsitään miehen jäljiltä vielä mittanauhaa, hänen sukkiaan, lapsen pipoa, otsalamppua jne. Minä olen ne kuulemma piilottanut, vaikken ole koskenutkaan niihin. Silti tiedän, missä ne ovat tai osaan neuvoa, mistä etsiä. Monet kerrat lasken mielessäni kymmeneen tai kahteenkymmeneen. Illalla räjähdän, kun toistan itseäni päivästä toiseen. Nukkumaan mennessä mies kysyy, pitäisikö aloittaa yyteet. Totesin, että kyllä, yhden henkilön vähentämistarpeella. Nämä yyteet kestivät 10 minuuttia.

Ja loppuun realismia. Jos parisuhteen ongelmat eivät ole tämän suurempia, meillä taitaa mennä ihan todella hyvin. Näitä on vain joskus kiva kirjata itselleen ihan ylös, niin tajuaa toisen tärkeyden ja voi taas unohtaa pikkuisista asioista nipotuksen. Mutta silti ihmettelen, miten mies ei voi muistaa, mihin tavaroitaan kylvää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!