17. elokuuta 2014

Onni löytyy kotoa



Perjantaina tyttö näki elämänsä ensimmäisen sateenkaaren. Siinä sitä riitti ihmeteltävää, kun kaari päättyi kotiimme. Onni löytyy kotoa, ajattelin. Viikosta väsyneinä salamat iski tällä kertaa sisätiloissa ihan meidän aikuisten kesken... Ja viikonlopuksi ei ollut edes mitään kivaa tekemistä. Voihan tylsyys!
 
Paha väsymys valvotuista öistä painoi silmäluomia vielä lauantainakin, joten oli pakko keksiä jotain oikein piristävää. Linnanmäki





Yli seitsemässä vuodessa Lintsi oli päivittynyt aika paljon. Positiivista monet ilmaislaitteet. Aivan mahtavaa! Pari tuntia riitti, kun ei ollut pakko nauttia koko-rahan-edestä


Poislähtiessä tonttu tuli hakemaan meitä joulupukin pajaan. Aivan yllättäin. Tapasimme joulupukin, jolla oli aikaa vain ja ainoastaan meidän perheelle vartin verran! Ja se pukki oli kyllä aito oikea! 

Illalla vielä naapuri rimpautti ovikelloa tuoden Hello Kitty -muffinsseja. Siskojeni kanssa iltaa istuen parannettiin maailmaa ja saatiin nukuttua hyvät yöunet. 


Sunnuntaina suuntasimme pirteinä Villa Elfvikin luontotaloon Keijukouluun. Vain meidän pikkuneiti oli pukeutunut. Ihana ja kohtalaisen helposti toteutettu idea! Tällaisia lisää. Sopii vaikka synttäriteemaksi. Kolmevuotisjuhlat kun tässä nyt ovat päivittäin mielessä...






Viikonlopun kruunasi äitini tortillakutsut. Ja naapurin kanssa perinteinen sunnuntai-illan juoksulenkkiKerrassaan ihana viikonvaihde varsinkin sen kiukkuisen perjantain jälkeen! Nyt taas aurinko paistaa kotonakin ja on ihanaa aloittaa uusi viikko. Onni todellakin löytyy kotoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!