Tämän viikonlopun olimme kaksistaan pojan kanssa. Mieheni lähti työnantajansa järjestämälle virkistysviikonlopulle ja tyttö oli isovanhempien luona yökylässä.
Vietimme aikaa sisarusteni kanssa, lenkkeilimme pojan kanssa ja sain tehtyä vähän perusteellisempaa siivousta, kuten pestyä olohuoneen nukkamaton (2m x 3m). Minulle iski piheys, kun sain selville mattopesuloiden hinnat tällaisista vaakatasossa pestävistä matoista. Saa nähdä kuinka monta päivää maton kuivumisessa kestää.
Viikonlopun kohokohta oli, kun kohta 7 kuukauden ikäinen poikani nukahti rinnalleni ihan vain häntä silittäessäni. Ja nukkui siinä yli tunnin. Sylissä nukkuva lapsi on ehkä maailman suloisinta mitä tiedän. Aika pysähtyy ja sydän on ihan sykkyrällä.
Koen tämän väsymyksen keskellä suurta kiitollisuutta elämää kohtaan. Olen saanut ihanat lapset ja miehen. Perheen. Olen oikeasti joka päivä onnellinen. Superonnellinen. Elän elämäni parasta aikaa.
Tässä pojan kanssa 3x 30 v juhlissa. Ystäväni sanoin, Tosimies ei pinkkiä pelkää.
Pohdin viikonloppuna, kuinka helppoa onkaan olla yhden lapsen kanssa. Ja esikoisen vauva-aikana koin sen ajoittain raskaaksi. Tosin esikoinen oli paljon vaativampi tapaus... Jopa niin vaativa, että nyt kahdenkin kanssa koen arjen helpommaksi kuin esikoisen vauva-aikaan. Välillä on hyvä laittaa asiat kuitenkin oikeisiin mittasuhteisiin. Viikonloppuna juhlitut 3x 30-vuotisjuhlat olivat kolmosten synttärit. Juttelin heidän äitinsä kanssa vauva-ajan haasteista. Ja niitähän riitti. Ihmettelin, miten hän ylipäänsä selvisi, imettäen kaikkia, muuttaen uudelle vieraalle paikkakunnalle, neljävuotiaankin pyöriessä jaloissa. No, nyt he ovat isoja ja järkeviä! Kyllä kaikesta voi näköjään selviytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!