Yksivuotissynttärikakku

Kuopuksen yksivuotissynttärit lähestyvät. Juhlimme synttäreitä neljänä päivänä. Siksi kakun tulisi olla nopea ja helppo toteuttaa. Mutta koska kyseessä on yksivuotisjuhlat ja vieraaksikin saapuu paljon lapsia, haluaisin että kakku on myös suhteellisen terveellinen eikä vain silmänilo. Monet sokerikuorrutekakut ovat oikeita taideteoksia, mutta nyt en halua mitään sellaista. Joten...

Olisiko pöllöteema hyvä?

Lähde: Melkeinkuinuusi.blogspot.fi

Vai ehkä Late Lammas?

Lähde: sokerimuruja.fi

Lähde: Iltalehti.fi

Tai jokin muu eläin?

Lähde: gurmee.net

Jokin eläin se siis on, mutta mikä? Parin viikon päästä se selviää! Nyt ihanaa viikonloppua!

Pinsettiote

Vauvan pinsettiote (peukalo-etusormiote) kehittyy yleensä viimeistään 12 kuukauden ikään mennessä. Tätä taitoa myös testaan 8 ja 18 kuukauden neuvolakäynneillä. Varhain sormiruokailun aloittaneet ovat tässä yleensä taitavia. Yksi parhaista ruoista harjoitella pinsettiotetta ja ylipäänsä sormien hienomotoriikkaa, näön erottelukykyä sekä käsi-suu koordinaatiota on riisimurot. 

Hedelmäkori

Meidän perheessä syödään paljon hedelmiä. Aamupalalla, välipalalla, iltapalalla, jälkiruoaksi. Niitä on aina tarjolla. Hedelmävati on myös sisustuksellisesti kaunis ja houkutteleva. Aika monen vieraan katse päätyy aina tähän. 

On ihanaa kun kolmevuotias hakee usein itse haluamansa hedelmät sekä tuntee litsiluumut ja muut eksoottiset herkut. 

Lapsi talviurheilee

Tänä talvena on ollut ihanat ulkoilukelit. Sopivan leutoa ulkoilulle. Välillä vesisade on muistuttanut että pikkupakkasista on syytä nauttia ja lumesta on päästy rakentamaan ukkoja ja linnoja. 

Viimeistään kolmevuotias on  sopivanikäinen kokeilemaan eri talviurheilulajeja. Käymme säännöllisen epäsäännöllisesti kerran-kaksi viikossa luistelemassa, kotipihassa onnistuu puolestaan  hiihto ja mäenlasku. Laskettelua emme vielä ole testanneet, mutta moni kolmevuotias ikätoveri on ehtinyt jo rinteeseenkin. 

Tänään kävimme hiihtämässä ihan hiihtoladulla kotipihan sijaan. Tyttö sai sivakoida Espoon Oittaan ladulla. Matkaa kertyi ehkä puoli kilometriä. Mutta se ei nyt ollut oleellisinta. Parhaiten homma sujuu vielä ilman sauvoja. Meillä on käytössä vielä remmisukset. Ensi talveksi täytyy ostaa sitten kunnon vehkeet. Nykyisillä pääsee kuitenkin jo vähän hiihdon makuun. 

Oittaan ulkoilualue oli tänään aivan täynnä ihmisiä. Ihanaa että ihmiset ovat löytäneet ns. halvat lajit liikkua (vaikka eivät ne sukset ja hiihtoasut niin kovin halpoja ole, mutta kerran ostettuna pitkäikäisiä tavallisen, ei himohiihtäjän, käytössä) ja ulkoilevat paljon perheinä. Vaikka isolta parkkialueelta oli vaikea löytää parkkipaikkaa, väki hävisi ensimmäisen kilometrin jälkeen aika tasaisesti metsään ja ladulla sai hiihtää ajoittain jopa rauhassa. 

Illalla laskin vielä lasten kanssa omassa pihassa pyllymäkeä. Se on hurjan hauskaa ja lapsille tehokasta liikuntaa. Kerta toisensa jälkeen mäen päälle kapuaminen on lapsille mielekkäämpää liikkumista kuin tylsä kävelylenkki. Kohta vuoden täyttävä kuopuskin on mäenlaskusta aivan innoissaan! 

Nautitaan ihanasta talvesta monipuolisesti liikkuen!

Brunssilla Café Mokossa lasten kanssa

Kävimme tänään pitkästä aikaa brunssilla Helsingissä. Viimeiset neljä kertaa kuukausittaisista brunsseista olemme viettäneet vuorotellen ystävien kotona. Tänään kuitenkin kohteena Moko Café Punavuoressa. 

Meillä oli ihana, rauhallinen ja tilava pöytä lastennurkkauksen vieressä. Ruoka oli hyvää. Vessat siistit lastenkin tarpeisiin. 

Muutama asia jäi kuitenkin harmittamaan ja ihmetyttämään. Heti alkuun ruokailuvälineet loppuivat kesken. "Kaikki ovat käytössä". Öö.. Pitäisikö niitä hankkia lisää?! Lopulta syötiin puisilla aterimilla. Pahimpaan ruuhkaan kaikki ruoat loppuivat vuoron perään kesken. Astioita kyllä täytettiin, mutta meidän pöydässä ainakin oltiin vähän närkästyneitä, varsinkin kun palvelu oli ajoittain kummallista, keskinkertaista. Lisäksi IKEAn astiat olivat rikkinäisiä. Ruokapöytä oli hyvin likainen, samoin lasten nurkkaus. 

Masu tuli kuitenkin täyteen ja ystävien kanssa saatiin kuulumiset vaihdettua. Ja paikka oli lapsiystävällinen. 

Brunssin jälkeen lähdimme juhlistamaan neljävuotiasta prinsessatyttöä. 

Taas jaksaa!

Pahin väsymys on taas historiaa. Pojan yöt ovat rauhoittuneet hurjasti. Iltaisin hän nukahtaa siskonsa kanssa samaan huoneeseen. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta poika nukahti itsekseen sänkyynsä. Viimeisen nukutuskoulutuksen jälkeen minun täytyy olla lähellä. Miehestäni poika saa raivarin. Yö nukutaan yhdellä herätyksellä. Puoli kahden aikaan poika siirtyy sänkyymme ja jatkaa siinä rauhallisesti nukkuen uniaan kahdeksaan. Luksusta! Yritin alkuun (parin viikon ajan) saada poikaa jatkamaan uniaan omassa sängyssä, muttei siitä tullut mitään. Nyt kaikki saa nukuttua, kun hän siirtyy väliimme. Huvittavaa vain, että yhdeksän ensimmäistä kuukauttaan hän ei edes suostunut nukkumaan vieressämme. 

Nukutut yöt antavat hurjasti voimaa. Olemme touhunneet tällä viikolla paljon. Kerho ja muut harrastukset alkoivat taas joulutauon jälkeen. Lisäksi kävimme katsomassa Hannun juuston valmistusta Lohjalla (Veikkolan perinnejuusto Ky), luistelemassa koko perheen voimin, leivoimme esikoisen kanssa, saimme vihdoin viimeisetkin joulukoristeet pois ja olemme tapailleet ystäviä. Elämä on ihanaa levänneenä! Olemme jopa ehtineet haaveilemaan ja suunnittelemaan tulevaa! Siitä joskus toiste lisää...

    Aura-auton ihmettelyä. 

Hyppytreeni kivimuurin päälle. Treenit sujuu tuoreessa 10 cm:n lumessakin, kun hoitaa alustan ensin kuntoon. 

Vauva syö itse

11 kuukauden ikäinen vauvamme kiinnostui vihdoin syömään itse. Hän on pari päivää lapioinut itse ruoan suuhunsa lusikalla. Yritin tarjota sormiruokia noin puolivuotiaasta, mutta meidän pikkumiestä se ei innostanut lainkaan. Lusikka tuli ilmeisesti sopivalla tahdilla suuhun aikuisten toimesta. Vauva ei osoittanut mitään mielenkiintoa itse syömiseen ennen 9-10 kuukauden ikää. Ruoka ja lautanen vain tiputettiin lattialle. Joskus hän saattoi hetken nakertaa kurkkua, leipää tai maissinaksua, mutta ei juuri muita ruokia. Tuntui, että kaikkien muiden vauvat osaavat sormiruokailla paitsi meidän. Meillä muuten vauva syö yhä sosetta. Karkeamassa ruoassa hän kakoo kaikki vähänkin suuremmat suupalat. Nyt pari päivää on kyllä vaikuttanut siltä, että pikku hiljaa voisi soseen muuttaa karkeammaksi. 

Nyt sotkua on joka puolella ja ruokailujen jälkeen olisi ihanaa huutaa koira putsaamaan syöttötuolin ympäristö. Koiraa ei kuitenkaan ole. Enää ei harmita, miksi meidän lapsi oppi näin myöhään itse syömään. Säästyimme pitkään ruokasotkujen siivoamiselta. Meillä itse asiassa minä kestän lasten "sotkua" paremmin kuin mieheni. Hän yrittää kuitenkin ymmärtää ja minä lupasin ottaa enempi vastuuta ruokailuista. En muista esikoisemme sotkeneen näin paljoa, vaikka hän aloitti sormiruokailun selvästi varhaisemmin. Tiedän, lapsen täytyy saada tutkia ruokaansa käsillä. Me aikuiset kestämme kyllä. Joka ruokailukerran jälkeen täytyy kuitenkin vaihtaa vaatteet sukkia myöden, kun poika nousee seisomaan syöttötuoliin ja yrittää siitä konttaamaan pöydälle. Ruokaa tarttuu tässä touhussa kaikkialle. Kuukauden verran toimi hyvin nauha, jolla sidoimme hänet kevyesti syöttötuoliin. Nyt se ei enää miellytä poikaa... 

Kylään, ainakaan lapsettomaan perheeseen, en nyt kehtaisi mennä vieraaksi...

Vauvan kehitys, 10kk

Meidän poika oppi kävelemään 10 kuukauden iässä juuri ennen joulua. Nyt kolmen viikon treeni on tuottanut sen verran tulosta, että enimmäkseen meillä kävellään ja konttaus väistyy päivä päivältä. Meno on vielä suloisen haparoivaa ja tömpsähdyksiä tapahtuu usein! Kengät jalassa kävely ei huvita, tietysti paksu talvivaatetuskin vähän haittaa. 

Vaikka osa on kauhistellut, kuinka poika oppi kävelemään näin varhain, minusta tämä on pelkästään hyvä asia. Poika on luonteeltaan hyvin rauhallinen. Minun käteni saavat vihdoin hieman lepoa, eikä reilun 11 kilon pakkausta tarvitse kantaa ja nostella joka paikkaan. Itse olen oppinut kävelemään 9 kk iässä, mieheni tasan vuoden ikäisenä, samoin tyttäremme juuri yksivuotispäivänään. Hassua, voiko fyysinen kehitys olla näin perinnöllistä? Kai tämä on enemmän sattumaa!

Kävelyn lisäksi poika on oppinut taputtamaan ja vilkuttamaan. Hän tekee nämä jo pyynnöstä, ilman mallia. Lisäksi hän pitää nyt erityisen paljon eläinten äänistä, joita ääntelemme sekä nukkeleikeistä. Hän on myös oppinut itse syömään lusikalla, vasemmalla kädellä. Vasenkätinen? Mieheni suvussa kulkee vasenkätisyys. Poika on siis parin päivän päästä 11 kuukautta. 

Unikoulu uuvuttaa vanhempia

Tiedättekö sen tunteen kun on juhlinut oikein rajusti monta päivää putkeen ja valvonut yömyöhään? Minä en oikeastaan edes tarkalleen ottaen tiedä, mutta voin kuvitella. Aamulla on niin paha olo, että päätä huimaa, vatsaa kouristaa, kädet vapisee ja mistään ei tule mitään. Ruokakaan ei maistu. Lattialta ylös nouseminen tuntuu rankalta, tiskikoneen tyhjennys vuosisadan saavutukselta. Meillä on nyt sellaista. Päivä jatkuu niin, että aamiaisella muropaketti leviää lattialle. Mitähän seuraavaksi? 

Hulabalooöiden jälkeen 10 kuukauden ikäiselle pojallemme on pidetty kolme viikkoa unikoulua eli yritetty opettaa nukkumaan öitä, nukahtamaan uudestaan unesta havahduttuaan. Esikoinen oppi lopulta vajaa vuoden iässä kahdessa-kolmessa yössä nukkumaan kunnolla, pojan kanssa on alkamassa jo neljäs viikko. Viikon verran olemme aina jaksaneet yhtä menetelmää, kunnes olemme vaihtaneet seuraavaan. Mikään ei tunnu tehoavan; ei nukkuminen vierekkäin, ei silittely, ei huudatus,... Ei väliä hoitaako isä vai äiti yötouhut, tai oikeastaan isän kanssa meno oli vielä villimpää, joten minä otin taas vastuun. Nyt olemme palanneet menetelmään, jolla aloitimme eli ns. tassutteluun. Enää ei öisin juurikaan tule raivohuutokohtauksia, mutta kyllä saan olla käteni kanssa paijailemassa yhtenään. Ja aamun herääminen on aikaistunut parilla tunnilla noin kello kuuteen. Poika herättää aamutouhuillaan tytön. Kitinää, vikinää ja kiukkua. Itse kullakin. Sopiva soppa! Päälle vielä vauvan voimakas eroahdistus. 

Netistä olen yrittänyt hakea vertaistukea. Kuitenkin, mitä sieltä saa? Päällimmäiseksi jää paha mieli. Teetpä niin tai näin, se, tää ja toi aiheuttavat myöhemmällä iällä tunnetilojen häiriöitä. Terveellä, järkevälläkin ihmisellä tuntuu voimat uupuvan, mites jos itselläkin on vielä jotakin sairautta? Voinko minä olla parasta lapsilleni, vaikka kuinka yritän ja haluan? Kenelle viitsin jutella, kun heillä on omatkin huolensa? Ja kaikilla äideillä tuntuu olevan enempi tai vähempi raskasta. Toisaalta se vähän lohduttaakin. Muutkin jaksavat, kyllä minäkin. Normaalisti yritän olla ihan hyvä äiti. Ja olenkin. Nyt yritän vain selviytyä. 

Päivän itkut sai tänään aikaan tämä: terveyskeskuksessa yritimme saada esikoiselta pissanäytettä 40 minuutin ajan. Edellisestä vessareissusta oli yli viisi tuntia, eli hätä varmasti oli. Näyte saatiin, mutta 40 minuutista puolisen tuntia kuopus huusi enempi ja vähempi raivoten. Itse olin aivan hiestä märkä ja yrjöt kurkussa yleisen vessan pissanhajusta, kun pääni tähysti tarkasti mahdollista lapsen pissaa. Se nyt tietysti oli murheista pienin. Sain vessasta poistuttuamme muilta sympaattisen säälitseviä katseita. Lopuksi vielä poika heitti terveyskeskuksen aulassa välipalansa ympäriinsä. Virtsatieinfektiota ei onneksi ollut. 

Kyllä tämä tästä. Leuassa asti roikkuvia silmäpusseja ei enää saa millään piiloon. Mutta eilen ostamani tulppaanit yrittävät piristää parhaansa mukaan. Toivottavasti kukat eivät lakastu kovin nopeasti tässä ilmapiirissä... Ja lapset piristävät tietenkin myös. Osaavat he olla maailman ihanimpiakin kaikesta tästä huolimatta!

Voitte varmaan kuvitella, että tänä perjantaina koti ei ole imuroitu, lattiat pesty, petivaatteita vaihdettu ja pölyt pyyhitty, kun mies tulee kotiin. Vaikka poika yritti parhaan kykynsä mukaan auttaa...

Äidit saattavat vaikuttaa pirteiltä ja vahvoilta. Mutta kyllä me kaikki väsymme, jos ehjää unta ei saa. 

Uuden vuoden lupaus

En ole ennen tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta nyt kokeilen. Kokeilu jo ehkä kertoo, että en ole kovinkaan sitoutunut. Mutta yritän! 

Lupaan hengittää kahdesti syvään ennen kuin räjähdän. 

Miksikäs näin? 

Perinteinen syön terveellisemmin ja liikun enempi ei oikein sovi minulle. Okei, voisin vähentää suklaan syöntiä, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Toiset juo kahvia, minä saan päivän kofeiiniannoksen suklaasta. Ylipainoa ei ole, liikun monipuolisesti ja terveyden kannalta riittävästi. Lautanenkin on kuin oppikirjoista. Terveempiä päiviä olisi ihana toive, mutta siihen en kauheasti välttämättä itse pysty vaikuttamaan. Saati parempiin yöuniin. Tässä elämäntilanteessa se lienee sula mahdottomuus. Eiköhän se muutu itsekseen tässä tämän vuoden aikana. Toivottavasti! Väsymys tuo tullessaan kuitenkin sen, että pinna on vähän lyhyempi ja saatan ärähtää. Omaan hengitykseen pystyy kuitenkin vaikuttamaan. Jospa muistaisin vetää kahdesti syvään henkeä ennen kuin räjähdän. Siinä jo varmasti pahin ärsytys laantuu.