10. heinäkuuta 2015

Mikä saa minut liikkumaan?

Mikä saa lähtemään liikkumaan vaikka väsyttää niin pirusti tai ei vain huvita lainkaan? 


Tällä viikolla minun oli tullut liikuttua jo kolmena päivänä neljästä, joten tänään päätin pitää välipäivän. Varsinkin kun kädet ovat olleet viikon taas varsin heikossa hapessa. Aamulla kävimme lasten kanssa yleisurheilukentällä juoksemassa ja hyppimässä pituutta. Mutta se oli sellaista kevyttä, mitä ei lasketa omaksi urheiluksi. Se oli enempi lapsia varten, vaikka kyllä itsekin tottakai liikuin. Kahdeksan aikaan illalla lihaksissa alkoi tuntua, että jotain pitäisi tehdä. Lähdin salille, vaikkei yhtään huvittanut. Urheilun jälkeen on kuitenkin aina hyvä olo. Tärkeää psyykkisestikin. 


Mutta siihen, mikä saa minut liikkeelle? 

1. Hiilidioksidinen olo 
Jep. Tämä on oma huvittava termini. Lihaksissa, aivoissa tai keuhkoissa on liikaa hiilidioksidia. Tunnen sen. Pakko puskea hiilidioksidihöyryt ulos ja saada happea tilalle -> happihyppelylle eli lenkille ulos. 


2. Löysä olo
Lihakset tuntuvat rupsahtaneilta, yleensä pylly roikkuu -fiilis tai selkä ei pysy kasassa -> kuntosalille. 

3. Sovitut treffit
Näitä on yleensä kahdet viikossa. Sovituista pidän kiinni. Tämä on myös sosiaalisesti tärkeää. 

4. Tavoite
Jollain on ehkä jotkin kilpailut, fyysinen ominaisuus tms. Minun liikunnallinen tavoite on liikkua viisi kertaa viikossa, niin että hengästyn. Usein tämä ohjaa liikkumistani eniten. 

En siis yleensä mieti terveydellisiä syitä, läskiä tms. Mutta olisi kiva löytää muita hyviä syitä lähteä liikkumaan. Mikä saa siis teidät liikkeelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!