8. heinäkuuta 2015

Seikkailupuisto Huippu, Espoo

Pääsimme tänään testaamaan Seikkailupuisto Huipun Espoon Leppävaarassa. Vuoden päivät haaveilin tällaisesta ja nyt vein mieheni Huippuun huipuille treffeille. 



Kuvittelimme, että keskipäivällä keskiviikkona olisi väljää. Varsinkin kun varausjärjestelmä näytti koko viikon kaikki ajat vapaana. Mutta kerralla mahtuikin suuri joukko kiipeilijöitä ja paikan auettua lipunmyyntipisteessä kävi kova kuhina. 

Ensimmäinen helppo rata hieman jännitti. Hetken jo mietin, etten taida pystyä tähän. Kiipeily oli kuitenkin tosi hauskaa. Parin lämmittelyradan jälkeen uskalsin kokeilla kävelyä jo ilman käsillä tukemista. Reilu kaksi tuntia hurahti kuudessa radassa nopeasti. Nämä olivat ehkä parhaat treffit ikinä!

Notkea kuin mikä... Tämä on noin 10 metrissä. Korkein kohta 18 metriä.
Suuri joukko kiipeilijöitä hävisi hyvin metsikköön. Vain muutaman kerran jouduimme hetken odottamaan vuoroa. Mahtavaa, että Suomen metsiä käytetään näinkin ihmisten liikuttamiseen. Toisaalta joku saattaa ajatella, että tällainen on luonnon turmelemista, sillä rata on pultattu puihin kiinni, oksia on katkottu jne. Mutta yllättävän metsää säästellen homma oli hoidettu sanoisin.

Päälle ei kannata laittaa parhaimpiaan. Ja kotoa kannattaa ottaa mukaan työhanskat tms. jos ei halua ruhjeita käsiin. Ilmankin kyllä pärjää. Kolmella eurolla niitä voi toki ostaa, mutta hyvin voisivat sisältyä seikkailun hintaankin. 

Jaahas. Tällainen löytyi kameran kätköistä...
Vaikken mikään hyvä kiipeilijä olekaan, olisin kaivannut jonkun vielä haastavamman radan. Ja liukuosuuksien alastulot oli varsin kovia. Tai ehkä en vain osannut laskeutua oikein. Puuhaketta löytyi päivän jälkeen kengistä ja alusvaatteista. Minua jäi kiinnostamaan, kuka metsän omistaa? Onko se kaupungilta vuokrattu vai kuinka? Tähän nuoret Huipun työntekijät eivät osanneet vastata mitään, enkä löytänyt vastausta helpolla nettisivuiltakaan. Hmm...


 
Kotimatkalla saatiin suihkut taivaan tuomana.  Noin 8 kilometriä mennen tullen pyöräillen oli hyvä lämmittely ja jäähdyttely, vaikka ei kiipeily fyysisesti niin kamalan rankkaa meille suht hyväkuntoisille ollut. Uusia lihaksia varmasti löytyy kuitenkin parin päivän sisällä...

Kiitos seikkailupuisto Huippu! Tulemme takuulla toistekin, mutta emme vielä hetkeen pienten lasten kanssa. Nuorimmat lapset olivat tänään 4-5 -vuotiaita. Mutta helpoimmalla radalla jouduin auttamaan vielä 10-vuotiastakin.


Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

5 kommenttia:

  1. Me kävimme Huipussa reilu viikko sitten. Minä pysyin maan pinnalla, pojat 12 v ja kohta 10 v kiipeilivät hyvin sujuvasti ratoja läpi. Ihan kaikille radoille he eivät päässeet, koska pituus ei vielä riittänyt heillä vaativimpiin ratoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluikäiset lapset tuntuivat nauttivan tänäänkin tuolla menosta! Mutta voin suositella aikuisillekin! Aivan huippua! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Pitääpä miettiä rohkaistuisinko mäkin :)

    VastaaPoista
  3. Kivat treffit teillä ollut! Noissahan on jo kivasti korkeuttakin! Käytiin silloin häämatkalla Singaporessa vastaavanlaisessa puistossa, mutta radat olivat paljon matalammalla, oli vähän tylsät siis ;) On muuten kivemman näköistäkin, suomalainen metsä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette Katri niin hyviä kiipeilijöitä että kiipeilyllistä haastetta tuolla ei juuri ole. Sitä varten Janne suosittelee Vierumäen Flowparkia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!