13. joulukuuta 2015

Vain elämää

Blogin puolella on ollut hiljaista. Ollaan touhuttu niin paljon, ettei ole ollut yksinkertaisesti hetkeäkään ylimääräistä. Olen vain toivonut, kunpa päivässä olisi enemmän tunteja! Siksi takana on useita pikkutunneille venyneitä öitä. Kaikkia joulupukin puuhia kun ei voi lasten nähden edes tehdä. Lapset saavat joululahjaksi kuvakirjat, joiden työstämiseen on mennyt hurjasti aikaa. Harmauden ja pimeyden keskellä ei juuri erota päivää yöstä, joten samapa tuo milloin asioita hoitelee...

Lasten myötä joulu saa uuden merkityksen. Joulukuussa joka päivälle riittää jouluista puuhaa, tunnelmaa ja tapahtumia. Ja lapset rakastavat niitä aidosti kirkkain silmin. Ollaan tehty, mitä lapset toivovat, esimerkiksi piparkakkutalosta tuli tänä vuonna prinsessalinnakyhäelmä. Onneksi aloitimme joulupuuhat jo marraskuussa. Siltikään koti ei taida saada tänäkään vuonna perusteellista joulusiivousta. Jos jotakuta häiritsee, voi tulla itse avuksi. Onneksi elämää on joulun jälkeenkin! Ja juuri siihen on elämämme nyt loppuvuodesta keskittynytkin, tulevan suunnitteluun. Ostimme hiljattain lapsuudenkotini ja vuodenvaihteen jälkeen alkaa iso remontti. 

Kyllä on ollut varsin tehokas olo ja silti hommaa yhä riittää! Odotan jo joulua, kun saa käydä valmiiseen pöytään ja hengähtää! Toisaalta lauantai-iltakin oli rentouttava konsertin merkeissä, Vain elämää. Sitä on oma elämämmekin!




 




Joulupuuhailujamme voit seurata myös Instagramissa. Ja muistattehan myös Onni blogien joulukalenterin. Pääset sinne täältä.

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja toi piparilinna, vau! <3 Sama juttu täällä, toivoisin lisää tunteja vuorokauteen tai vaihtoehtoisesti kaksi kättä lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kummasti valtaosa jouluvalmisteluista jää ainakin meidän perheessä äidin vastuulle. Toisaalta nautin monesta puuhailusta, mutta esim. joulukorttien osoitteiden kirjoittamiset ärsyttää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!