25. huhtikuuta 2016

Voiko metsäretkiin kyllästyä?

Luulenpa ettei! Me tehdään niitä joka viikko, usein useampi. Lapsille riittää pienikin metsäpläntti, mutta on ne pidemmätkin retket eväiden kanssa aina vain yhtä mukavia. Tänään lapset saivat ottaa mukaan kolme pientä lelua, jolla leikkiä metsässä. Käveleminen, juokseminen, hyppiminen ja tutkiminen vei kuitenkin voiton ja lelut pysyivät kassissa.

2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa pystyy jo kunnolla tarpomaan poluilla ja umpimetsässä. Pyöräillen pääsee täällä Espoossakin aika nopeasti aina uuden metsän laitamille. Metsässä liikkuminen on pienille lapsille superhyvää liikuntaa, jossa myös etäisyydet hämärtyvät. Tuskin saisin esim. tytärtäni kävelemään tiellä niin paljon, kun hän metsässä kävelee. Maasto on epätasainen ja tekee hyvää tasapainolle, koordinaatiolle ja oman kehon hahmottamiselle. Metsässä myös aistit herkistyvät ja hiljaisuus tai tuulen humina hivelee korvia ja mieltä. En yhtään ihmettele, että tutkimuksissa on havaittu metsässä liikkumisen saavan parempia hoitotuloksia mielenterveyssairauksien hoidossa lääkehoitoon verrattuna. Eikä tule negatiivisia sivuoireitakaan. Luonto vaikuttaa positiivisesti myös esimerkiksi verenpaineeseen, allergioihin, lihasjännityksiin, stressitasoihin, häiriökäyttäytymiseen ja puolustuskykyyn iästä riipumatta. 

Tässä meidän tämänpäiväisiä retkikuvia Kauniaisten Kasavuorelta.









Mukavaa alkanutta viikkoa! 

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!